Asiakastarinat

Tutustu asiakascaseihimme

Brandcrafty Oy

Kuinka johdattaa substanssiosaamisen omaava markkinointitoimisto kohti kovaa kasvua? Koska päätetään, milloin on mennyt tarpeeksi aikaa palvelun testaamiseen ja miten siitä rakennetaan kannattava bisnes?

”Aamu Partners on sopeutunut joustavasti muuttuviin tilanteisiin ja ottanut tarpeen mukaan aina sen roolin, jota kipeimmin sillä hetkellä kaipaamme.”

– Iira Jäntti, Managing Partner, Brandcrafty

Differo

Differo sai Aamulta konkreettisia suosituksia, analyysejä sekä tukea talousosaamisen muodossa. Tämä yhteistyö on oiva esimerkki siitä ydintekemisestä, jonka avulla Aamu vahvistaa asiakkaidensa kasvusuuntaa.

”Osoittautui, että DD- vaiheessa kaikki pyydetty numeerinen tieto oli heti Aamun ansiosta raportoitavissa, mikä toi myös ostajalle luottamusta, kun puhutuille ja strategiaan kuvatuille asioille löytyi vakuuttavaa todistusaineistoa.”

– Katri Tanni, yrittäjä, Differo

Drama Queen

Markkinointi- ja viestintätoimisto toivoi tukea ja järjestelmällisyyttä liiketoiminnan kehittämiseen sekä yrityksen johtamiseen.

“Aamun tarjoama Clarity-yhteistyö on parhaimmillaan silloin, kun kokonaisuus pistää myös meidät tekemään parhaamme, oppimaan ja kehittämään omaa toimintaamme matkan varrella.”

– Matias Mero, toimitusjohtaja

Grapevine Media Oy

Strategisen markkinointiviestinnän toimisto toivoi tukea talouden tunnuslukujen selkeyttämiseen, jotta kehityshankkeita voitaisiin perustella kätevämmin.

”Aamu Partners toimii meillä talouden personal trainerina ja näin helpottaa pienen yrityksen toimitusjohtajan hektistä arkea ja toisinaan esiintyvää riittämättömyyden tunnetta.”

– Marika Siniaalto, toimitusjohtaja, Grapevine Media Oy

A-T Lastenturva

A-T Lastenturva palvelee asiakkaitaan kaikissa lastentarvikehankinnoissa 30 vuoden kokemuksella. Verkkokauppatoiminnan lisäksi yhtiöllä on kivijalkamyymälöitä Vantaalla, Helsingissä, Jyväskylässä ja Oulussa.

”Analysointi oli meille tärkeä juttu: meillä oli neljä myymälää, eikä myymäläkohtaista vertailua tai kannattavuuslaskentaa oltu ennen tehty”

– Mika Rimpiläinen, owner and CEO, A-T Lastenturva

Harjanti Oy

Harjanti Oy on perinteikäs maarakennusliike, joka tuottaa alan palveluita ammattilaisten ja yksityisasiakkaiden tarpeisiin. Palvelutarjontaan kuuluvat niin infratyöt, korjaus- ja uudisrakentaminen kuin kuljetuspalvelutkin.

”Tämä on juuri sitä, mitä olin hakemassa. Odotukset ovat korkealla jatkon suhteen.”

– Matti Venetvaara, Toimitusjohtaja

Kisko Labs

Kisko Labs on ohjelmistoyritys, joka auttaa asiakkaitaan rakentamaan liiketoimintaansa digitalisoituneessa maailmassa.

”Aamu Partners on alusta asti ymmärtänyt tarpeemme ulkoistaa talousjohtamista kumppanille, joka pyrkii myös ymmärtämään liiketoimintamme yksityiskohdat. Aamu Partnersin tiimi on kuin yrityksemme talousjohtaja, joka toimii tukenamme yhdessä tilitoimistomme kanssa.”

– Antti Salonen,
Toimitusjohtaja, Kisko Labs

Lagerblad Foods

Yhteistyön alkajaisiksi suurta yksittäistä kehityskohdetta ei ollut. Kuitenkin mahdollisuus nähdä yrityksen yleistilanne yhdessä paikassa ja tarkastella syvempiä juurisyitä antaa paremman ymmärryksen siitä, miksi muutoksia on tapahtunut – ja helpottaa reagointia muutoksiin juuri oikealla hetkellä.

”Clarity-ohjelma on räätälöity meille. Voimme aloittaa uusien tietojen seuraamisen tai poistaa vähemmän tärkeitä mittareita säännöllisestä seurannasta. Tämä työkalu auttaa meitä keskittymään tulevaisuuteen.”

– Mika Lindfors,
Lagerblad Foodsin toimitusjohtaja

Nikolai Sourcing

Yhteistyön avulla Nikolai Sourcingin asiakkaiden tuotekohtaiset katteet paranevat, kun tuotteita pystytään vaivattomasti ja edullisesti valmistamaan Aasiassa ilman suuria investointeja maakohtaisen tiedon keräämiseen, riskien kartoittamiseen ja monikieliseen viestintään.

”Me olemme sisäisesti keskustelleet yhteistyöstä ja olemme Aamun kanssa todella tyytyväisiä!”

– Rauli Ratasvuori,
Kaupallinen johtaja, Nikolai Sourcing

Fredrikinkatu 42
00100 Helsinki
Y-tunnus 2864997-9