Grundlage
Lyhyesti
Grundlage on mainostoimisto, joka sanojensa mukaan uskaltaa tehdä toisin. Toimisto on erikoistunut ratkaisemaan brändien kasvun haasteita muun muassa markkinoinnin strategisen suunnittelun ja konseptoinnin keinoin. Nimensä mukaisesti Grundlage aloittaa aina asiakkaan brändin kehittämisen kivijalasta.
Aamun huomaan Grundlagen toimitusjohtaja Mari Tauler halusi tulla kesällä 2021, kun yritys oli tullut siihen pisteeseen, että he olivat avaamassa toista toimistoaan Turun lisäksi myös Helsinkiin. Kasvu oli ollut niin kovaa, että Mari kaipasi systematiikkaa ja tukea yrityksen johtamiseen. Henkilökohtainen tavoitekin Marilla oli: yrittäjän pääseminen aidosti viisipäiväiseen työviikkoon, joka keskittyisi omaan ydinosaamiseen – myyntiin ja asiakkaiden odotukset ylittävien projektien toteuttamiseen. Aamun kanssa lähdettiin vahvistamaan Grundlagen kasvun kivijalkaa ja varmistamaan onnistuminen myös tulevina vuosina toiminnan skaalan kasvaessa.
”On erittäin tärkeää tunnistaa johtamisessa se hetki, jolloin on pakko varmistaa asioita datan kautta ja tehdä skenaariomallinnuksia, vaikka oma intuitio ja perstuntuma on tuottanut aina loistavia päätöksiä. Toki nekin tuntumat perustuvat 25 vuoden kokemukseen, joten onhan niissäkin päätöksissä jotain dataa pohjalla”, nauraa Tauler.
Suuret muutokset vaativat hyvän etenemissuunnitelman
Yhteistyömme aluksi keskityimme selkeän etenemissuunnitelman laatimiseen. Tavoitteeksi asetettiin, että Grundlagea johdetaan jatkossa tietoon perustuen, kuukausittain seuraten ja viedään tehdyt päätökset suunnitelmallisesti käytäntöön.
Toimitusjohtaja halusi saada tarkemman kuvan siitä, miten yrityksellä menee. Hän tarvitsi kunnollisen tavoitemittariston uuden toimipaikan avaamisen myötä. Tähtäimessä olivat muun muassa tehostettu uusasiakashankinta, järjestelmien ja datankeruun työkalujen kuntoonlaitto sekä systematiikan luominen sisäisiin prosesseihin.
Grundlagen kanssa kartoitettiin mahdollisia lisärahoitusvaihtoehtoja siltä varalta, että niitä myöhemmin tarvitaan. Tämän jälkeen Aamun kanssa on työstetty kassavirtaennustemallia tulevia tilikausia silmällä pitäen, jotta rekrytointeja ja kasvuinvestointeja uskalletaan tehdä perustellun etupainotteisesti.
Riittävän korkeat tavoitteet ovat auttaneet ylittämään odotukset
Aamulle on muodostunut Grundlagen kanssa erinomainen asiakassuhde melko lyhyessä ajassa, ja jo nyt on nähtävissä suuri muutos siinä, miten Grundlagea johdetaan.
Kun johtamisen perusta on kunnossa, on voitu keskittyä itse bisnekseen, esimerkiksi strategisiin tavoitteisiin ja niiden toimeenpanoon. Uusmyynnin tavoitteet, jotka kesällä asetettiin, on jo etuajassa ylitetty. Myyntisopimusten ensimmäisen vaiheen tavoitetason asettaminen riittävän korkealle on auttanut ohjaamaan myynnin fokusta, ja uusmyynnin arvo onkin tuplaantunut alkuperäisestä tavoitteesta. Grundlage ei ole tarvinnut lisärahoitusta, koska yrityksellä on nyt hyvä näkyvyys tulevaan kassavirtaan ja myyntiluvut näyttävät positiivisilta. Samalla takataskusta löytyy silti useampi vaihtoehtoinen suunnitelma rahoituksen järjestämiseen, mikä tuo yrittäjälle mielenrauhaa myös pidemmällä aikajänteellä.
Koko johtoryhmä tiiviiseen Clarity-yhteistyöhön
Tulevaisuudessa Grundlagella on entistä kovemmat kasvutavoitteet, ja yrityksen kanssa työstetään systemaattisesti seuraavia askelmerkkejä ja liiketoiminnan keinoja, joilla tavoitteisiin päästään.
Aamu on jo pystynyt auttamaan oikeanlaisten ja oikein ajoitettujen avainhenkilörekrytointien tekemisessä kassavirtavaikutukset huomioiden. Myyntivastuuta on jaettu organisaatiossa laajemmin, ja tarjouskannan kasvatukseen ja sen systemaattiseen euromääräiseen seurantaan on panostettu. Jatkossa tarkoituksena on osallistaa toimitusjohtajan lisäksi muuta johtoryhmää tiiviimmin Clarity-yhteistyöhön. Myös toiminnan tehokkuuden seuranta tulee jatkossa korostumaan entistäkin enemmän.
Grundlagen näkymä tulevaan on koko ajan tarkentunut, ja työ jatkuu edelleen hyvässä yhteistyössä sen tarkentamiseksi.
Olen erittäin tyytyväinen Aamun porukan palveluun ja erityisesti Ville Poikolaiseen, joka on kun osa meidän firmaa. Ajattelin itsekseni, et Villen vois vaikka palkata, mutta ei toki kerrota sitä eteenpäin.Mari Tauler, Toimitusjohtaja, Grundlage