Blogi

Julkaistu

Miksi minä olen täällä – Robert Räbinä

Aloitin matkani aamulaisena analyytikon tehtävissä alkuvuodesta. Työt lähtivät heti rokkaavasti vauhtiin. Olen heti alusta alkaen päässyt hyödyntämään laaja-alaista osaamistani rahoitusalalta ja tukemaan asiakkaita heidän kasvussaan!

Aamulla pääsen hyödyntämään monipuolista osaamistani

Vietin viimeiset 16 vuotta ulkomailla. Kävin koulut ja lukiot Brysselissä, jonka jälkeen suuntasin Bathin yliopistoon suorittamaan BSc Business Administration -tutkintoa ja siitä jatkoin Rotterdamin Erasmus-yliopistoon suorittamaan MSc Financial Economics -tutkintoa. Maisterivaiheessa pohdin paljon, mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa.

Urani alkutaipaleella työskentelin ulkomailla venture capital -sijoittamisen ja muutoskonsultoinnin saralla. Suomeen palattuani työskentelin myös muutaman vuoden investointipankkihommissa  kotimaisten ja kansainvälisten yritysjärjestelyhankkeiden parissa. En kuitenkaan ollut varma, haluaisinko tehdä yritysjärjestelyitä seuraavat 20 vuotta elämästäni. Maisteriopintoni olivat rahoituksen ja taloustieteen välimaastossa, ja halusin työn, jossa voisin soveltaa osaamistani laajemmin.

Minulle kirkastui, että strategisessa konsultoinnissa pääsisin hyödyntämään taustaani rahoitusalalta monipuolisesti ja auttamaan asiakkaita kasvun ja strategisten tavoitteiden saavuttamisessa. Analyytikon pesti Aamulla tuli vastaan juuri sopivaan hetkeen! Täällä pääsen soveltamaan laajaa taustaani analyytikkona.

Autan asiakkaita löytämään uusia perspektiivejä

Työnkuvani on Aamulla laaja. Analyytikkona mahdollistan asiakkaan strategian toteuttamisen: hyödynnän operatiivista ja taloudellista dataa tekemällä esimerkiksi finanssimallinnuksia ja taloudellisia ennusteita Clarity-softaan. Tähtäimessä on, että tekisin jatkossa myös laadullista strategiakonsultointityötä sekä markkina- ja kilpailijakenttäanalyyseja analyytikon työtehtävien rinnalla.

Antoisat asiakassuhteet ovat minulle suuri motivaation lähde työssäni. Mikään ei ole sen parempaa kuin saada asiakkaalta viesti, jossa he fiilistelevät yhteistyön kautta syntyneitä oivalluksia. Nämä oivallukset ovat todiste siitä, että olen tehnyt työni oikein ja tukenut asiakasta uusien perspektiivien löytämisessä. Meillä Aamulla ei ole pulaa mahtavista asiakkaista ja mielenkiintoisista projekteista!

Aamulla on timanttinen työkulttuuri

Suhteellisen tuoreena lisäyksenä tiimiin mielestäni parasta Aamussa ovat aivan mielettömän mahtavat ihmiset ja työkulttuuri. Kaikki ovat kovan luokan ammattilaisia ja hoitavat tonttinsa osaavasti ja positiivisella asenteella. Meitä kaikkia yhdistää halu auttaa asiakkaitamme.

Aamun meiningistä tuli positiivinen kuva heti ensimmäisessä työhaastattelussa ja asiakkaiden sanomisten perusteella. Työmoraali on korkea, mutta tuemme ja autamme toinen toisiaamme saavuttamaan hienoja juttuja. Olen innoissani, että pääsin tänne töihin!

Mannerheimintie 15
00260 Helsinki
Y-tunnus 2864997-9