Aamun ansiosta pääsin äitiysvapaalle
“Kyllä se vähän jännitti”, Anna-Riitta Vuorenmaa naurahtaa, kun hän muistelee kesää 2020.
Kaikesta päätellen jännitys on ymmärrettävää.
Brandcraftyn vuosi 2020 alkoi iloisella uutisella: yrityksen toinen perustaja oli siirtymässä äitiysvapaalle elokuussa.
“Olin itse muissa töissä alkuvuodesta, ja ajatuksena oli rekrytoida seniorityyppi tiimiin Iiran tilalle. Alussa kaikki sujuikin oikein hyvin”, Vuorenmaa kertoo.
Melko nopeasti Brandcraftyn arki kuitenkin muuttui. Rekrytointi ei sujunut suunnitelmien mukaan ja juuri, kun positio oltiin avaamassa uudestaan, korona pisti arjen sekaisin.
“Teemmekö nyt oikeita asioita, jotta selviämme?”
Kuten monet muutkin, myös Brandcrafty vaihtoi moodia. Brandcrafty keskittyi, päivistä tuli hektisiä ja fokukseen tuli nopea ja aggressiivinen liiketoiminnan pivotointi. Kaikki ylimääräinen jäi pois, myös kriittiset rekryt. Kyseessä oli korona-alun aikainen työleiri, jossa kaikki hereilläolotunnit pyhitettiin yrityksen selviämiseen.
“Kilpailijoita meni yhtäkkiä nurin. Upea tiimi teki kaikkensa, että Brandcrafty selviäisi tassut kuivina. Yritys on niin nuori, että kovinkaan suurta puskuria ei ollut. Kysyimme itseltämme: teemmekö nyt oikeita asioita, jotta selviämme? Mikäli selviytyminen onnistuisi, riittäisikö pivotointi kasvuun?”, Vuorenmaa kertoo.
Laserintarkka fokus toimi, ja Brandcraftyn tiimi sai vietyä yrityksen pahimman yli. Kesän tullessa Vuorenmaa pääsi itse mukaan operatiiviseen toimintaan ja ajatuksena oli, että kriittistä rekryä ei ehkä tarvitsisi toteuttaa.
“Korona ei ollut missään nimessä ohi, mutta meillä oli parempi selkeys siitä mihin suuntaan Brändistä pitäisi viedä. Tulin mukaan siinä kriittisessä vaiheessa!”
Suuresta muutoksesta toiseen
Uusi suunta oli onnistunut. Brandcraftyn myynti kasvoi ja tiimiläisten määrä tuplaantui. Kasvanut tiimin koko vaati kaiken toiminnan uudelleenjärjestelyä.
Vastasyntynyt yritys muuttui kasvavaksi yritykseksi ja tarvitsi prosesseja, laadumäärittelyä ja toimintaohjeita. Vanhan tiimin tavoiksi tulleet käytännöt eivät enää riittäneet, vaan yhtäkkiä piti osata vastata erilaisiin arkisiin kysymyksiin, kuten “kuka on mun esimies?” ja “kuka saa tilata liittymän?”
Samaan aikaan myös Anna-Riitta sai omia uutisia, kun testitikku näytti kaksi sanaa: Raskaana – Gravid.
“Jestas, mikä ajoitus! Kaikki näytti sujuvan hyvin, mutta koko ajan jännitti. Oliko kesän kasvu pysyvää? Mihin sitä voisi oikeasti luottaa ja sijoittaa?”, Vuorenmaa kertoo.
Suurten muutosten aikana molemmat omistajat olivat astumassa hetkeksi sivuun ja päällimmäisenä kysymyksenä oli, mitä tapahtuu seuraavaksi. Kuka tätä kaikkea pyörittäisi?
“Jonkinlaisen strategian kehittäminen alkoi alkusyksystä, mutta siitä ei oikein tullut konkretiaa. Mietimme toimarin rekrytoimista ja juttelimme parin potentiaalisen kandidaatin kanssa, mutta ajatukset tuntuivat pyörivän kehää. Ehkä se oli sitä ajatusten kypsymistä“, Vuorenmaa muistelee.
“Ei me tarvita erityistä toimaria tähän.”
Brandcrafty ja Aamu Partners olivat tehneet yhteistyötä jo jonkin aikaa, ja loppusyksyä Vuorenmaa soitti Aamun Ville Poikolaiselle. Agendalla oli ehdotus, jota Aamu ei ollut aikaisemmin saanut.
“Ajatukset kirkastuivat. Tajusin, että vastaus haasteisiin oli koko ajan jo olemassa. Meillä oli tiimi, joka oli toki kasvanut ja vähän vielä sekaisin, mutta jossa oli paljon lahjakkaita tyyppejä, ja meillä oli Aamu, jotka tunsivat liiketoimintamme kuin omat taskunsa. Ei me tarvita erityistä toimaria tähän”, Vuorenmaa kertoo.
Vuorenmaan kehittämä suunnitelma oli siis jakaa johtajuutta tiimin sisäisesti siten, että Aamun Partnersin rooli oli suuressa osassa. Aamun tehtävä olisi aktiivinen numeroilla johtaminen, työkalujen tarjoaminen ja johtoryhmän ohjaaminen. Selkeiden vastuiden ja tavoitteiden avulla johtoryhmä + Aamu Partners nappaisi ohjakset omistajien ollessa muissa puuhissa.
“Kiertotietä tulin tähän päätökseen. Meidän tiimi on upea ja Aamun tuen ansiosta olo on nyt optimistinen! Kurkin uteliaana tulevaan, eikä enää ei jännitä yhtä paljoa!“, Vuorenmaa kertoo.