“Clarity-palvelukumppanuus on auttanut meitä keskittymään ydinliiketoimintamme, karsimaan turhia kuluja ja johtamaan kasvua tietopohjaisesti”,
kertoo nopeasti kasvaneen Innovation Homen operatiivinen johtaja Tommi Aaltonen.
“Clarity-palvelukumppanuus on auttanut meitä keskittymään ydinliiketoimintamme, karsimaan turhia kuluja ja johtamaan kasvua tietopohjaisesti”,
kertoo nopeasti kasvaneen Innovation Homen operatiivinen johtaja Tommi Aaltonen.
Clarity-palvelukumppanuuden aikana liikevaihto nousi reilusta kahdesta miljoonasta lähes neljään miljoonaan.
”Aamun suosituksien avulla osasimme kohdentaa kasvuinvestointeja tuloksellisemmin ja kustannustehokkaammin, ja rohkeus investoida kasvuun parani yhteistyön myötä.”
”Saimme yhteistyön myötä erittäin hyvät valmiudet kansainväliseen kasvuun ja siihen liittyvän lisärahoituksen hankkimiseen. Aamun workshopeissa syntyi oivalluksia siitä, miten liiketoimintaamme kannattaa jäsentää, itsellemme ja ulospäin. ”
Yhteistyömme Woodbergin kanssa alkoi viime vuoden lokakuussa. Puurakennuksia valmistava Woodberg oli suorittanut muutaman rakennusprojektin onnistuneesti ja he tarvitsivat sparraustamme yhteisen tulevaisuuden suunnan määrittämisessä.
Wannadon ja Aamun yhteistyö alkoi, kun Wannado tarvitsi tukea lukujensa läpikäymiseen, mihin Aamun tiimillä oli tarjota ratkaisu. Selkeämmät luvut tulisivat kertomaan, mihin suuntaan kannattaisi lähteä.
Tavoitteena oli luoda selkeät työkalut ja systematiikkaa ravintolan johtamiseen. Yhteistyön kautta onnistuimme tuplaamaan ketjun käyttökatteen ja kassan saldon.
Yhteistyömme Premium Pet Food Suomi Oy:n kanssa käynnistyi suurella raportointiremontilla viime kesänä. Kasvava yhtiö oli juuri tehnyt merkittäviä tuotannon investointeja ja läpikäynyt muutoksia omistuksessa.
Aamu Partnersin ja Pielisen Poikien yhteistyö alkoi huhtikuun lopulla 2021. Pielisen Poikien toimitusjohtaja Sari Kiiskinen kuvaili Aamulle yhteistyön alkaessa, että yrityksen haasteina oli ollut jatkuva kiire ja toisaalta liiketoiminnan saaminen kannattavaksi.
Yhteistyön avulla Nikolai Sourcingin asiakkaiden tuotekohtaiset katteet paranevat, kun tuotteita pystytään vaivattomasti ja edullisesti valmistamaan Aasiassa ilman suuria investointeja maakohtaisen tiedon keräämiseen, riskien kartoittamiseen ja monikieliseen viestintään.