Muut artikkelit

Miksi minä olen täällä - Joonas Ferm

28.4.2022

Olen Joonas Ferm ja työskentelen Aamulla konsulttina. Olin seurannut Aamun toimintaa sivusta jo sen alkutaipaleesta saakka, sillä tunnen aamulaisia yliopistoajoiltani, entisestä työpaikastani ja myös mutkan kautta. Päätin hakea Aamulle tutustuttuani yrityksen asiakkailleen tarjoamaan palvelumalliin, joka vaikutti vastaavan näiden todelliseen tarpeeseen. Lisäksi Aamusta tuntui huokuvan terve yrityskulttuuri.

 

Intohimona liiketoimintamallien kehittäminen

Aamua edeltävät 5 vuotta työskentelin tiiviisti konsultoinnin, ja erityisesti teknisen konsultoinnin parissa. Asiakasrajapinnassa palvelin niin pk-yrityksiä kuin pörssiyrityksiä, sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tehtävässäni olin vastuussa myös useista sisäisistä liiketoiminnan ja ohjelmistojen kehityshankkeista. Tätä ennen toimin myös tutkimusapulaisena yliopistolla, aiheenani pk-yritysten liiketoimintamallit ja kansainvälistyminen. Minulla on myös myynnin ja markkinoinnin taustaa finanssialalta.

Urani tähänastisia kohokohtia yhdistää se, että suurimmat saavutukseni ovat syntyneet tiimityönä. Näitä ovat erilaiset porukalla kehitetyt tekniset ratkaisut, jotka asiakas on innostuneena ottanut käyttöönsä. Erityisen hienoa on ollut luoda liiketoiminnallisesti tuottoisia ratkaisuja ja hyödyntää niiden rakentamisessa omaa intohimoani: liiketoimintamallien kehittämistä ja tuotteistusta.

Aamun tarjoama palvelumalli teki vaikutuksen

Toinen intohimoni on pitkään ollut kasvun yhtälön ratkominen, ja erityisesti pk-yritysten ja kasvuyritysten kasvun mahdollistaminen on lähellä sydäntäni. Sen vuoksi minun ei tarvinnut kovinkaan kauan miettiä päätöstäni liittyä Aamun jengiin.

Seuraavan puolen vuoden aikana tavoitteenani on haastaa kannattava kasvu -sanaparin käyttöä strategian tavoitteesta puhuttaessa. Sitä kun tunnutaan käytettävän kuin yhdyssanaa, vaikka mielestäni pitäisi puhua arvon maksimoinnista asiakkaalle ja siitä, että tämä maksimointi toteutetaan kannattavasti. Jos tämän lisäksi onnistun tuomaan asiakastyöhön omaa kokemustani muotoiluajattelusta ja ketterästä tekemisestä, voin olla oikein tyytyväinen.