Muut artikkelit

Miksi minä olen täällä - Esa Vainikainen

6.3.2022

Esa Vainikainen

Hyvät asiat tapahtuvat toisinaan ilman, että niitä itse osaa etukäteen suunnitella. Itse päädyin Aamun jengiin juuri näin: sain 2021 alkusyksystä soiton head hunterilta, kiinnostuin kuulemastani ja sovimme tapaamisen. Tuo tapaaminen herätti uteliaisuuteni, ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Paria haastattelua myöhemmin olimmekin puolin ja toisin valmiita allekirjoittamaan sopimuksen, ja aloitin työt Aamulla jo lokakuussa.

Myynnin ja johtamisen taustasta vauhtia kasvuun

Olen Esa Vainikainen, lempinimeltäni Essi (joka muistaakseni on alkujaan tullut jääkiekkoilija Esa ”Essi” Keskisen lempinimen kautta). Työskentelen Aamun Growth-tiimissä ja tehtäviini kuuluu pääasiallisesti palveluidemme myynti . Lisäksi tiimin vastuulla on myynnin ja markkinoinnin prosessien jatkuva kehittäminen.

Olen koko työurani ollut B2B liiketoiminnassa. Olen työskennellyt myynnissä ja myynnin vetäjänä, markkinoinnissa, liiketoiminnan kehityksessä, liiketoimintajohtajana sekä useamman vuoden pk- yrityksen toimitusjohtajana. Olen ollut niin pienissä kasvuyrityksissä kuin kansainvälisissä korporaatioissa, oppien niistä kaikista todella paljon.

Toimialojakin on työuran varrelle mahtunut lukuisia, viimeiset vuodet olen työskennellyt pääsääntöisesti ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluiden parissa. Kokemus erilaisista organisaatioista ja toisaalta asiakkaista erilaisten haasteiden parissa antaa työlleni Aamulla hyvän perustan: strategian toimeenpanon onnistumiset ja joskus myös epäonnistumiset ovat olleet läsnä koko työhistoriani ajan, ja niistä on kertynyt paljon oppia.

Aamun arvot ja ihmiset vakuuttivat

Ihmiset Aamulla kunnoittavat toisiaan, ja asioita tehdään heti eikä odotella niiden tapahtuvan itsestään. Jokainen johtaa itseään, mutta tällaista yhdessä tekemisen henkeä en ole koskaan aiemmin kohdannut. Ihmisten erilaiset taustat ja työhistoriat tuovat koko ajan uusia näkökulmia asioihin ja se sopii tähän yrityskulttuuriin.

Uteliaisuus, halu tehdä koko ajan paremmin ja siten auttaa kasvuhakuisia yrityksiä menestymään on jokaisessa aamulaisessa sisäänrakennettuna. Ja asiakkaita varten me täällä olemme.

Jatkuvaa kehittämistä ja kehittymistä

Palvelumme luonnollisesti kehittyvät jatkuvasti ja meillä jokainen pystyy osallistumaan tähän työhön omien vahvuuksiensa myötä. Uskon että kokemukseni liike-elämässä osaltaan hyödyttää palveluiden kehittämisessä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

Myyntityössä kohtaan joka päivä yritysten johtoa, ja kuulen mikä suomalaisissa pk-yrityksissä toimii ja missä taas on kehitettävää. Olemme vahvan kasvun yritys, ja juuri vastaamalla suomalaisten pk-sektorin kasvuyritysten muuttuviin tarpeisiin syntyy meidänkin kasvu.