Anonyymia vertaistukea – koronakirje vol. 2
Hei taas, sinä toimitusjohtajakollega, kanssayrittäjä, omistaja,
Tyypillisen työviikon aikana ehtii tapahtumaan melko paljon. Tämän ensimmäisen kirjeen lähettämisen jälkeen meno on ollut tahollamme ja yrityskentässä kokonaisuutenaan ennenkokematonta hässäkkää.
Meidän tiimimme on äärimmäisen onnellisessa asemassa, koska pääsemme säännöllisesti painimaan eri toimialojen haasteiden parissa. Tällä hetkellä tämä monipuolisuus korostuu, kun kuulemme samanaikaisesti viestiä käsiin räjähtävästä kysynnästä ja lähes täysin tyrehtyneestä myynnistä. Hieman metriikkaa anonyymisti:
– Hurjin liikevaihdon lasku “yön yli”: -90%
– Hurjin myyntipipelinen kasvu “yön yli”: +220%
Haasteet ja siten myös ratkaisut ovat teidän jokaisen kohdalla uniikkeja.
Miksi haluamme kirjoittaa asiakkaidemme tilanteesta anonyymisti?
“Fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä.” Näin sanoi presidenttimme. Otetaan neuvosta vaarin.
Vallitsevasta tilanteesta johtuen vertaistuen antaminen fyysisesti yhteen paikkaan kokoontumalla on poissuljettu vaihtoehto. Meidän asiakaskuntamme on kuitenkin täynnä työlleen omistautuneita ja yrittäjyyttä hengittäviä, mahtavia persoonia. Tiimimme kesken olemme moneen otteeseen jutelleet siitä, mitä syntyy, kun koko poppoo saadaan samaan saunailtaan tai yhteisen viinipullomeren ääreen.
Vielä emme ole tätä spektaakkelia ehtineet valitettavasti toteuttamaan. Laitettakoon se rehellisyyden nimissä meidän saamattomuutemme piikkiin. Mutta se päivä koittaa vielä. Jotta vertaistuen antaminen ja saaminen ei jää odottamaan koronan jälkeistä elämää, ajattelimme koostaa kirjallisessa muodossa yhteenvetoa siitä, mitä kaikkea viimeisten parin viikon aikana olemme yhdessä asiakkaidemme kanssa käyneet läpi.
Alla on anonymisoituna eri keskustelujen antia, keskusteluissa läpikäytyjä teemoja, asennoitumista koronaan ja siihen vastaamisen suunnitelmia. Toivottavasti tämä auttaa sinua taas askeleen tai pari polullasi läpi koronan!
Anonyymia vertaistukea viime viikon tapahtumista
- Jokainen teistä on pitänyt ihailtavasti pään kylmänä – paniikkinappuloita ei ole painettu, mutta reaaliteetit on huomioitu suunnitelmina a, b ja c. Tämä on kaikista tärkeintä, ja se on ollut hienoa huomata!
- Ajoimme yleisön (teidän) pyynnöstä ja suosituksesta ensimmäisen korona-kirjeen julkiseksi ja otimme tekstin säännölliseen päivitykseen. Kiitos kaikille vinkeistä ja hyvistä lisäyksistä listaukseen – olemme nostaneet ne myös mukaan!
- Olemme auttaneet tätä kirjoittaessa lähes kahden miljoonan euron edestä Business Finlandin häiriörahoitushakemusten ja Ely-keskushakemusten työstämisessä. Ville, Bruno ja Tuomas ovat olleet torstaina 19.3. auenneen haun jälkeen lievästi sanottuna työllistettyjä, mutta konkreettinen auttaminen nopeassa aikataulussa pitää motivaation korkealla kelloon katsomatta.
- Lähitulevaisuuden kassavirtaennusteita on tarkennettu lähes poikkeuksetta jokaisessa keskustelussa – tämä on hyvä muistutus tuulilasiin katsomisesta peräpeilin sijaan!
- Olemme yhdessä luoneet skenaarioita lyhyelle ja pitkälle aikavälille uusasiakashankinnan, asiakaspoistuman, asiakkaiden maksukyvyn ja toimitusketjun riskiprofiilin vaikutukset huomioiden.
- Starttasimme yhden asiakkaan kanssa Tempo-rahoituksen hakemisen kansainvälistymisen vauhdittamiseen – lentokielloista huolimatta – alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, koska nyt jos joskus on oikea hetki aiheen edistämiseen.
- Olemme keskustelleet päivittäin Business Finlandin, Finnveran, Ely-keskuksen, OP:n, Nordean, Grannenfelt Financen, Collectorin, Dansken ja monen muun tahon kanssa ja aloimme koostamaan ajantasaista rahoituslähteiden “pelikirjaa” kaikesta vallitsevasta markkinainformaatiosta ja sieltä täältä kuulluista huhupuheista rahoitukseen liittyen, jotta edes me itse pysymme kärryillä informaatiotulvassa.
- Kuulimme kokonaisten liiketoimintojen lakkauttamisesta.
- Olemme tukeneet sopeuttamisohjelmien ja YT-neuvotteluiden aloittamisessa. Vaikeiden päätösten edessä olemme olleet kuulevana korvana ja pallotteluparina.
- Käynnistimme keskusteluja myös laajemmista lisärahoituspaketeista kuin Business Finlandin häiriörahoituksesta.
- Paketoimme Aamun tiimin kesken uuden tarjoaman tähän koronatilanteeseen liittyen: Operation Phoenix.
- Kävimme keskusteluja sopivista toimenpiteistä toimitusketjujen varmuuden kehittämiseen ja valmistuskapasiteettien varmentamiseen.
- Määritimme asiakkaan kanssa uusia tavoitteita Clarityn mittaristoon vuodelle 2020, ihan kuin koronaa ei olisikaan.
- Onboardasimme uusimman myyjämme, Tomin, sisään Aamun tekemiseen täysin etänä (Tomille tuhat pistettä kaikessa härdellissä mukana pysymisestä!).
- Varasimme hallituksen jäseniltämme (Alberto, Anders, Sanna ja Wille) aikaa kalenterista osallistua teidän auttamiseen, mikäli tarpeita esiin nousee esimerkiksi laajempien rahoitusjärjestelyjen tai koronaviestinnän saralla.
- Kävimme läpi noin 70 Kasvu Open -hakemusta tuomariston jäsenen roolissa – btw, olemme siinä(kin) mukana tänä vuonna!
- Olemme olleet yksinkertaisesti kuulevana korvana, kun on tehnyt mieli jutella avoimesti.
- Opettelimme etätyötä ja pääsimme varsin onnistuneesti etätyömoodiin sisään. Ainoana uutena työkaluna otettu käyttöön Slack – muut järjestelmät olivat jo kunnossa.
- Olemme tekemisen tuoksinassa kuulleet teiltä kuolemattomia lainauksia vallitsevasta tilanteesta, kuten:
- “Tänään on huonompi päivä kuin eilen, mutta parempi kuin huomenna.” (Ilmeisesti vanha neuvostoliittolainen sananlasku.)
- “Nyt on tullut sellainen hetki, että on aika heittää ranskanleipä rappukäytävään.” (Tämä tuli esiin ryhmätelcossa ja tarkka merkitys jäi keskustelun rullatessa kysymättä, eikä Googlekaan sitä kertoa osannut, eli tarkoitusperä on meille edelleen täysi arvoitus.)
Kun koronasta selvitään, aikomuksenamme on yhdistää teidät, hyvät toimariveljet ja -siskot, luottamuksellisen keskustelun ja (sota)tarinankerronnan merkeissä. Uskomme, että teillä on paljon annettavaa vertaistukea toisillenne toimialasta riippumatta. Tästä vertaistuki-ideasta lisää hieman myöhemmin ei-julkisia kanavia pitkin!
Kuten yllä olevasta listasta näkyy, me olemme teidän ansiostanne mukana todella monessa sopassa – ja siitä olemme kiitollisia! Tämän johdosta meille kertyy päivittäin sitä kuuluisaa hiljaista tietoa, jossa voimme teitä sparrata “poikkeustilan” aikana ja markkinatilanteen eläessä. Ja koska emme ole naiiveja “kaikkien alojen ja funktioiden asiantuntijoita”, ohjaamme mielellämme teitä aina eteenpäin meitä fiksummille tahoille. Tästä esimerkkinä viime viikolta yhden asiakkaamme tarve hyödyntää tuleva sesonki verkkokauppansa osalta. Yhdistimme yrittäjän rautaiseen SEO-ammattilaiseen verkostostamme. Vastaavasti yhdistimme kaksi asiakastamme etätyöhön liittyen: toisella oli tarve ja toisella ratkaisu. Porukassa on siis aidosti voimaa.
Siispä: teillä on varmasti paljon annettavaa toisillenne toimialojen sisällä tai toimialarajat ylittäen. Kullakin on luonnollisesti jo valmiiksi omat, laajat tukiverkostonsa, omat huippuosaajat ja luottopelurit kollegoina yrityksessä, mutta jos jossain vaiheessa matkan varrella tuntuu siltä, että juttutuokio tietyn teeman, päätöksen, suunnitelman tai idean osalta vaatii ajatusten vaihtoa eikä suoraan tule sopivaa henkilöä mieleen, teemme parhaamme matchmakingin osalta!
Rohkeasti siis luuria käteen ja puhelua tulemaan, jos siltä tuntuu!
Yhdessä tästä selvitään ja noustaan uuteen kukoistukseen,
Tuomas & co
Aamu Partners Oy